Mulla oli aika äitiyspolin lääkärille to 3.1. klo 13.00. Aikasemmin oltiin jo puhuttu, että sillon käynnistettäis (viikkoja 39+3), mutta synnärillä olikin niin ruuhkaa, ettei vielä silloin voinut. Sovittiin sitten, että jään yöksi osastolle ja aamulla käynnistetään.

Aamulla lääkäri tuli jo vähän jälkeen kahdeksan sanomaan, että mut siirretään synnytysosastolle tarkkailuhuoneeseen. Olin ihmeissäni, sillä olisin odottanut hänen tulevan vasta yhdeksän-kymmenen aikoihin, sillä lääkärithän tiedetään.. ;) No, enpähän kerinnyt sitä sen kummemmin jännittämään.

Ekaks otettiin vauvan sydänkäyrää ja tarkalleen ottaen 9.05 lääkäri laittoi cytotecin, sillä kohdunkaulaa oli vielä 2cm jäljellä. Kaula oli n. 3cm auki. Sitten ei auttanut muu kuin odotella.. Välillä otettiin käyrää ja välillä kävin vähän kävelemässä sairaalan käytävillä ja rappuja ravaamassa. Ennen puolta yhtä lääkäri kävi kattomassa kohdunsuun tilanteen, mutta se ei ollut hänen mielestään vielä kypsynyt tarpeeksi. Supistuksia tuli noin kymmenen minuutin välein, joten hän sanoi, että katotaan tilanne uudestaan puolen tunnin päästä.

Seuraavalla kerralla lääkäri tulikin sanomaan, että siirryn synnytyssaliin, jossa kalvojen puhkaisu. Kohdunkaulasta oli jäljellä enää vain paksu reuna. Kalvot puhkaistiin siis 12:50. Pikku hiljaa sen jälkeen alkoikin supistukset nakokoitumaan. Säännölliset supistukset on merkattiin alkaviksi 13:30. Kellottelin niitä siinä huvikseni ja mielestäni ne tulivat heti alkuun noin kolmen minuutin välein.

Joona tuli vähän kahden jälkeen ja silloin kätilökin vaihtui. Minua hoitamaan tuli sama, jonka kanssa olin aikasemmin käynyt synnytyspelkokeskustelussa. Oli mukava saada siihen tuttu naama. :) Supistukset tekivät sen verran kipeää, että pyysin lämmintä jyvätyynyä. Joonakin oli iloinen kun sai jotain tekemistä.. nimittäin hän ravasi sitä lämmittämässä.

Vauva ei oikein ottanut laskeakseen alaspäin, joten kätilö siirsi minut keinutuoliin kiikkumaan, jos pystyasento vaikka nopeuttaisi sitä. Jonkun ajan kuluttua minulle tuli aika heikko olo, mutta yritin vaan sitkeästi siinä olla. Välillä nousin taas lavitsalle makaamaan sillä vauvan päähän laitettu antura oli jotenkin mennyt huonoon asentoon ja se piti laittaa uudestaan (tämä jouduttiin tekemään vielä toisenkin kerran !). Menin uudestaan kiikkutuoliin, mutta väsynyt ja heikko olo jatkui. Join mehua, sillä epäilin verensokerin laskeneen. Jogurttiakin yritin syödä, mutta siitä tuli vain pahaolo. Sanoin kätilölle, että nyt on pakko siirtyä makaamaan, sillä heikottaa niin kovin.

Hän ottikin verenpaineen, joka oli laskenut huomasti. En muista tarkalleen, olikohan yläpaine jotain 80... Hän laittoi minut tippaan ja pikku hiljaa se sai oloni vahvistumaan, vaikka toisaalta kipeytyneet supistukset pahensivat oloa. Aikasemmin oli puhuttu kipulääkityksestä ja kyselin, että milloinkohan olisi niiden aika...

Makoilin sängyllä silmät kiinni, kunnes yhtäkkiä kätilö hyökkäsi ovesta sisään ja jotenkin hätääntyneellä äänellä sanoi, että minun tuli kääntyä selälleni. Meni hetki ennen kuin tajusin, että vauvan syke oli romahtanu n. 70:n !!! Siihen tuli toinen kätilö ja lääkärikin paikalle, mutta syke kuitenkin korjaantui ja palasi takaisin n. 140-150 ! Napanuora oli kuulemma varmaan hetkellisesti joutunut johonkin puristukseen. Vasta jälkikäteen pelästyin kovasti tapahtunutta, eikä sen jälkeen enää pystynyt ottamaan rennosti. Joonakin koko ajan vahtasi monitorissa näkyvää vauvan sydänkäyrää.

Ennen viittä kätilö kävi hälyyttämässä anestesialääkäriä, jonka oli tarkoitus laittaa epiduraali. Siinä kuitenkin kesti ja kesti.. Olin jo aivan tuskissani ja huomasi, että kätilökin oli ihmeissään, että mikä kestää. Vasta puoli kuuden jälkeen lääkäri saapui ja olin silloin jo tosi kipeä. Kohdunsuun tilannekin oli jo niin kehittynyt (auki 8cm), että epiduraali muuttui spinaalipuudutukseen. Puudutteen laittaminen vain kesti ja kesti ja mua sattui ja sattui. Lääkäri vielä töpeksi sen laitossa, eikä meinannut löytää oikeaa kohtaa ja välissä joutui vaihtamaan neulaa jne.. Olin jo ihan varma, että kohta ollaan halvaantuneita.

Pian kuitenkin helpotti ja kivut hävisit yllättäen ! Olo oli kyllä outo, jalkoja pisteli ja aloin tärisemään kuin olisin ollut kylmissäni.. Se ei kuitenkaan haitannut ! Nautiskelin vain olostani ja makoilin sängyllä rentona. Kätilö kyseli, että tuntuuko ponnistamisen tarvetta.. mutta mitään ei tuntunut ! Yritin kuitenkin sillon tällöin vähän ponnistella, että vauva laskeutuisi kunnolla. Jossain vaiheessa kätilö sanoi, että nyt voisit alkaa ponnistamaan niin, että saadaan vauva maailmaan. Oli mahtavaa ponnistaa, kun kipua ei tuntunut ! Aktiivinen ponnistuvaihe kestikin vain kuusi minuuttia ! Suloinen poikavauva oli maailmassa 18:31. Melkein täydellinen kopio isoveljestään. Syntymämitat olivat 3850g ja 51cm.

Istukkakin syntyi onneksi helposti. Kätilö tutki vauvan aiheuttamia vaurioita ja sanoi, että tänne ei tarvitse laittaa kuin pari tikkiä. Sitten hän alkoi niitä ompelemaan ja pian sanoi, että huijasin, tulee näitä tikkejä enemmän kuin pari...! Jälkikäteen luin papereista, että sain II-asteen repeämät.

 

Klo 18.31 (tai oikeammin, ihan vähän sen jälkeen..)

Kylvyssä

Vähän kiukuttaa..

Veljesten first meeting

Matun ekoja kommentteja: "Ei tää yhtään haise !" :D

Isukki ja pojat

Joona kysyi jo synnytyssalissa, että milloin vauva pääsee kotiin ja kätilö kertoi, että osastolla on sen verran ruuhkaa, että kotiin pääsee, kun vain haluaa. Vaikka jo seuraavana päivänä ! Niinpä pyysin päästä kotiin jo heti lauantaina. Lääkäri tutki vauvan ja koska kaikki oli hyvin antoi hän meille kotiutumisluvan.

 

Kotosalla...