Tulin käväsemään kotona... Eilen illalla taas lähettiin lanssilla. Tällä kertaa Rasmus räpytteli oudosti silmiään.. ja kun alko tulemaan useammin, niin soitettiin epilepsiaosastolle, et mitäs nyt tehdään. Kohtaukset siis aivan erilaisia kuin ennen. Hoitaja osastolla oli sitä mieltä, että kannattaa soittaa lanssi, kun Rasmuksen kohtaukset yleensä pahentuneet pikku hiljaa. Ambulanssissa kohtauksia alko taas tulemaan sarjana, joten antoivat kohtauslääkettä ja aikasemmin niin virkkuna ollu pikkumies nukahti ja näytti jo ihan elottomalta. Mä katoin kauhuissani, kun ambulanssimies yritti kovasti ravistella sitä, mut se ei alkuun reagoinu mitenkään. Onneks kumminkin keuhkot sen verran rohisi, että sormelle tuntu kuinka se kumminkin hengitti.
 
Lastenklinikan päivystyksessä Rasmus virkos ja sai sielläkin pari sellasta pientä räpäytys kohtausta. Yöksi siirreyttiin epilepsiaosastolle ja Rassun sängyn viereen viritettiin kamera sitä kuvaamaan, mut tietenkään se ei enää mitään kohtauksia saanu. Tänään aamulla tuli taas ihan pieni, kun se oli mun sylissä, eikä kamera tietenkään ollu just sillon päällä. Lääkäreiden siis pitäis nähdä miltä kohtaus näyttää, että voisivat jotain tehdä. Ainakin huomiseen asti on siellä nyt tarkkailussa.
 
Tällä kertaa lääkeainepitoisuus hyvä, että nyt se ei selitä kohtauksia. Tuntuu, että lääkäritkin vähän neuvottomia. Kovasti vaan odotellaan tuloksia jo aikasemmin otetuista kokeista.
 
Tää on tätä.