Lauantai aamuna menin iloisilla mielin puol yhdeksältä Hyvinkäälle. Oli tarkotus, että aamu aloitettaisiin tissimaidolla. Menin Rasmuksen huoneeseen, mutta sydän pysähtyi, kun hän ei ollutkaan siellä mihin hänet illalla jätin ! Seuraavasta huoneesta hänet löysin.. lämpöpatjan päältä nukkumasta. Vierellään erittäin pelästyneen näköinen hoitaja.

Pikku poikamme oli kuulemma pelästyttänyt hoitajat yöllä, sillä hän oli saanut jälleen epileptisen kohtauksen (edellinen oli tiistaina klo 13) ja kun hänelle oli annettu kohtauslääkettä oli hänen lämpötila pudonnut 34 c ja pulssi alle 70:n. Aamusella hän oli myös vapistellut ja hengitys oli ollut tukalaa. :( Että kauampa sitä iloa jo kestikin !

Päivän mittaan Rasmus alkoi saamaan enemmän kohtauksia. Hän kääsi päätä vasemmalle, avasi silmät ja meni punaiseksi. Nämä kohtaukset kestivät n. 30s. Kun Rasmus sai kolme kohtausta tunnin aikana yritin puhua hoitajalle, että tämä ei enää ole normaalia !!! Hoitaja kertoi lastenlääkärille huoleni, mutta lääkärin mielestä syytä huoleen ei ollut. Pitäisi kuulemma vain suhtautua vauvaan niin, että hän nyt vaan saa kohtauksia, jotka toivottavasti ajan kanssa loppuvat ! Ei kuulemma auttanut kuin odotella neurologia, joka tulee maanantaina töihin ja joka voisi sitten muutella lääkitystä tms.

Kohtauksia tuli ja meni ja olin todella huolissani ! Ja ajattelin, etten uskalla jättää vauvaani sairaalaan sellaisena ! Tunsin itseni aivan voimattomaksi ja mietin, että miten ihmeessä selviän kaikesta tästä ! Miksi olen aina yksin (=ilman Joonaa) jossain, kun saan kuulla huonoja uutisia !!? :(

Iltapäivällä lääkäri sitten tuli luokseni puhelimeen puhellen ja minulle selvisi, että hän oli soittanut lastenklinikalle ja pian alettiinkin järjestämään Rasmuksen siirtoa sinne takaisin. Olin niin helpottunut, sillä tiesin, että siellä saisimme hyvää ja asiantuntevaa hoitoa ja Rasmuksen tilanne on hoitajille ja lääkäreille tuttu.

Tällä kertaa mentiin ambulanssilla vain sinivalot vilkkuen... Yhden pienen kohtauksenkin Rasmus sai matkalla. Pienen poikamme elämän alkutaipaleesta ei ole vauhtia puuttunut...

Menimme lastenklinikalle samalle osastolle missä olimme aikaisemminkin olleet ja siellä meitä vastassa olikin tuttu hoitaja. Rasmus siirrettiin omaan sänkyynsä ja noin vartin päästä siitä hän sai jälleen kohtauksen, mutta tällä kertaa se oli paljon rajumpi kuin aikaisemmat ja kohtaus kesti yhteensä 7 minuuttia, kun kohtauksen jälkeen Rasmukselle jäi sellainen vapina päälle. Eli siis kreivin aikaan saavuimme paikalle ! Pian Rasmus sai taas uusia kohtauksia, ihan lyhyessä ajassa. Neurologi olikin jo antanut lääkemääräyksen ja niin Rasmus sai jotain kohtauksien estolääkettä. Se auttoikin pian ja sai onneksi kohtaukset loppumaan.

Neurologi tuli vielä itsekin juttelemaan kanssasi ja kertoi, että toisen epilepsialääkkeen -juuri se, mistä on ollut Rasmukselle eniten apua- pitoisuudet olivat laskeneet, mikä selittäisi kohtaukset. Hän siis sai kahta epilepsialääkettä, jotka olivat alkaneet "kilpailemaan" keskenään ja toinen oli jäänyt häviölle.

Olin aivan väsynyt päivän tapahtumista ja toisaalta iloissani siitä, että Rasmus oli päässyt hyvään hoitoon ja lähdinkin pian kotiin. Sovimme hoitajan kanssa, että pitäisimme sunnuntaina vapaapäivän koko perheen kesken. Itselleni on niin raskasta, kun pitäisi olla kahdessa paikassa samaan aikaan; kotona ja sairaalassa ja jakaa aikaa kolmelle miehen alulle. Ja kun olen sairaalassa mietin Matiasta ja kun olen kotona mietin Rasmusta...