Perjantai aamuna Joona nukkui pommiin ja heräsi Rasmuksen korvia viiltävään huutoon.. Se oli sellaista hirmusta hätähuutoa. Otin sen syliin ja ihmettelin, että mistä johtu.. Yölläkin samainen huuto kuulu, mutta sillon luulin nukkuneeni sen käden päällä tai jotain. Joona lähti töihin ja noin puolen tunnin päästä alko taas huuto ja sillon tajusin kattoa muuta kroppaa ja niinhän se oikea puoli jäykisti. Sillon tajusin, että yölliset huudotkin oli olleet kohtausta samoin kuin edellisiltainen huuto mun sylissä. Oli taas vaan erilainen kuin aikasemmat eikä sen takia hälytyskellot soinu ajoissa....
 
Siihen asti meillä olikin mennyt kotona aivan ihanasti !!! Rasmus on ollut kuin tavallinen pikkuvauva. On nukkunut, syönyt tosi hyvin tissiä ja välillä ollut virkeäkin. Yleensä virkeänä olo ja syöminen on painottunut iltaan, joten yöt on nukuttu yhdellä syötöllä !
 
Siinä kun mietiskelin, että mitä teen, niin tuli olo, että nyt romahtaa, romahtaa.. ei romahda, romahtaa... Mutta keskityin vaan miettimään mitä olisi viisainta tehdä. Soitin epilepsiaosastolle ja neuvoivat menemään lastenklinikan päivystykseen. Aluksi suunnittelin, että otan Matun mukaan ja ajan sinne Mazdalla, mutta jossain vaiheessa tuli sellainen tärinä, että huomasin, etten ehkä ihan ole ajokunnossa eikä muutenkaan aamuruhkassa ajaminen kiinnostanu. Lopulta sitten päädyin siihen, että vein Matun naapuriin hoitoon (puol kasi !) ja soitin ambulanssin. Vähänkö niitten tulo kesti ! Mä jo meinasin soittaa uudestaan, että annoinko oikeen osoitteen, (vaikka näkyyhän niillä ne tiedot siellä)... Meniköhän siinä 15-20min kun lanssi oli paikalla (tulivat Järvenpäästä). Enpä olis uskonut, että ensimmäistä kertaa, kun soitan hätänumeroon, soitan pikku vauvalleni ambulanssia ! :(
 
Matka meni rauhallisesti, mutta taas kun päästiin sairaalasänkyyn, niin kohtauksia alko tulemaan. Nyt oli lääkäritkin niitä todistamassa. Lääkeainepitosuus oli tosiaan taas laskenu ! Maanantaina oli vielä jotain 70, nyt 17 (en tiiä mitä mittayksikköä..) !!!! Siinä kun asioita mietiskelin, niin muistin, että Rasmus oli yöllä oksentanu vähän lääkkeen annon jälkeen ja muinakin kertoina vähän puklaillu maitoa ja aina kun sitä lääkettä ruiskulla suuhun laitan, niin vähän sitä valuu suupielestä... Että siinä syy. Onneks jälleen kerran syy löyty ! Eikä jouduta olemaan epätietosuudessa.
Yks neurologi muuten tutki Rasmusta ja sano, että on menny paljon eteenpäin siitä, kun hän viimeks sitä näki. Ei oo enää niin veltto ! Ja muutenkin Rasmus itki kunnolla yhessä vaiheessa kun tuli nälkä. Siitä tulikin mieleen, että painokin oli noussu 120g !!!
 
Pikku murulle laitettiin sitten aimotujaukset lääkettä, suoraan suoneen, mikä on aikasemminkin auttanu, ja sitten se siirrettiin taas epilepsiaosastolle lastenlinnaan. Mun mielestä oli ihana, kun viimekskin Rasmuksella oli koko ajan samat hoitajat epilepsiaosastolla ja ne samat oli taas tänäänkin !
 
Aamulla yksin kotona ollessa olo oli tosi voimaton, mutta heti sairaalaan päästessä mulle tuli jo sellanen helpottunu olo, kun tiesi, että vauva on taas hyvissä käsissä ja varsinkin sitten, kun tiesin, että pääsee tutulle osastolle, jossa hoitajat tietää tilanteen.
 
Kohtaukset vei taas pojulta puhdin pois, eikä maito maistunu. Niinpä iltapäivällä laitettiin taas tippa. Mutta puol kuuden aikaan se heräs ja jakso taas imeä ! Mä kävin pumppaamassa maitoa niille jääkaappiin ja sinne se vauva taas jäi... Mä oon tässä tajunnu sen, että mä en itekään oikeesti halua sinne sairaalaan jäädä. Pysyn paremmin järjissäni, kun tuun aina kotiin nukkumaan. Ja saan ruokaa.. sairaalassa ei oo yhtään nälkä ja vedän vaan jotain mysli/suklaapatukoita. Toisaalta nyt on kyllä kiintyny vauvaan niin paljon enemmän (kun se on saanu olla kotona), että on hirmunen ikävä !!! Täytyy huomenna miettiä jäisinkö yöks. Varsinkin jos Rasmus jaksaa taas syödä tissiä.